keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

107. Syysloman ulkomaanmatka

Me kävimme syyslomalla Mallorcalla Alcudiassa. Loma oli aivan huippu, aina viimeiseen aamuun asti... Silloin saimme kotoa suruviestin; rakas Roxiemme oli hukkunut heikkoihin jäihin.  Minulla on ollut nämä lomakuvat siitä asti valmiina blogikirjoitusta varten mutta en ole ollut valmis muistelemaan loman iloa suuren menetyksemme vuoksi.

lentokoneen maisemia


 
Minulta meni hermot jo ennen kun olimme lentokoneessa! Matkustimme yötä myöten Helsinkiin ja meillä oli vain vähän aikaa ehtiä turvatarkastukseen. Mutta Venla halusi Starbucksiin! Jäin sitten istumaan ja odottamaan turvatarkastuksen luo kun muut juoksivat hakemaan herkkua. Kuinka ollakaan, kun astuimme pois koneesta terminaaliin,  niin heti ensimmäisenä näemme Starbucksin! Mutta siinä vaiheessa meitä kaikkia vain huvitti tuo hassu sattuma.
 


pitkä rantalaiturimme


merivesi oli jo vähän viileää, mutta uitiin ja zuppailtiin kuitenkin

 
Päivät sujuivat altailla löhöten, shoppaillen ja syöden hyvää ruokaa. Yhtenä päivänä kävimme Palmassa ostosreissulla koko porukalla ja toisena  päivänä Veetin kanssa jalkapallo-ottelussa. Mallorcan joukkue ei ole missään suuressa sarjassa mutta espanjalainen jalkapallo-ottelu oli huikea kokemus. Takanamme istui todella kovaääninen ja tulisen oloinen mies, jonka luulimme hyökkäävän niskaamme mutta hän kannustikin vain kovasti joukkuettaan. Espanjalaisilla on ilmeisesti tapana syödä auringonkukansiemeniä otteluissa ja niinpä niiden kuoria olikin koko ajan niskassamme kun syöjät eivät katsoneet minne pudottivat kuoret.
 

hotellimme iltavalossa mereltä päin

kutittavia pikkukaloja puhdistamassa jalkojamme

hassunhauskan tuntuista


Sangriaa

Pasta Bolognesea odotellaan

ja täytettyä pinaattikanaa

päätösillan juhladrinkit

 
Kirjoittamisen kanssa kävi nyt kuitenkin niin, että loman olo jää edelleen Roxien menettämisen surun alle. Lomakuvia on vielä lisää, joten ehkä kirjoitan reissusta lisää myöhemmin.
 
Roxie olisi täyttänyt kesäkuussa neljä vuotta. Nyt hän seuraa meitä sateenkaarisillan tuolta puolen. 
 

Life goes on,
it gets so heavy.
The wheel breaks the butterfly.
Every tear, a waterfall.
In the night,
the stormy night.
She closed her eyes.
In the night,
the stormy night,
away she flied.