Kesä alkaa olla jo hyvässä vauhdissa! Eilen vietettiin Venlan rippijuhlia ja heinäkuun lopussa vietän toista lomaviikkoani. Ensimmäisen vajaan lomaviikon pidin juhannuksen jälkeen. Lomaan kuului rentoutumista, roskakasojen polttoa, seikkailua ja matkailua.
Saatiin reissuun lisämausteita kun diesel loppui moottoritiellä ja oltiin muiden ihmisten avun varassa. Onneksi ystävällinen ohikulkija pysähtyi ja vei Katrin läheiselle huoltoasemalle. Sieltä saatiin dieseliä ja matka pääsi jatkumaan. Matkalla konepellin alta kuului vielä suuri suhahdus, mutta se oli vain suuri irronnut letku! Puhelu isälleni ja korjailtiin konepellin alusta ensiapupaketin saksilla ja pinseteillä.
Etelä-Suomen matkalla pääsin käymään "kuuluisassa" Jufussa ja nakkimurun kanssa Pridessa. Sää suosi kulkuetta ja Koffin puistossa oli paljon iloisia ja suvaitsevaisia ihmisiä.
Eläintarhamme on entisellään, kun saatiin Nasukin takaisin kotiin Etelä-Suomesta. Ponit kulkevat pääasiassa vapaana tontilla, lampaat tuppaavat karkailemaan ja Roxie hankkii lähes päivittäin itselleen mutakuorrutuksen. Se olisi käytännöllinen tai ainakin tarpeellinen myös itselleni, koska varsinkin paarmat purevat minua heti kun pistän nenäni ulos ovesta. Olen allerginen puremille, niin olen saanut valella nilkkojani kortisonilla jo monta päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti