Keskiviikkona lähdin vähän tavallista aiemmin töistä ja menin juuri huolletulla polkupyörällä Vitostien varteen, mistä muru, Venla ja Siiri nappasivat minut kyytiin. Auto oli täynnä tavaraa ja niin oli trailerikin, kun laitettiin sinne ponin kaveriksi vielä polkupyörä. Ja niin alkoi yli tuhat kilometriä pitkä kisareissu. Kyyti oli kylläkin vähän myöhässä kun Roxie oli päättänyt käydä mutakylvyssä.
|
tiivis tunnelma etupenkillä |
|
Saavumme Hankoon |
Parin päivän aikana kisattiin kolme kisaa, ja muu aika vietettiin kentän sivustalla seuraamassa kisoja, kiertelemässä kojuja ja yöpymässä mökillä. Löydettin myös aitaus missä oli kolme alpakkaa. Roxie yritti tehdä niiden kanssa tuttavuutta, mutta ei oikein onnistunut.
|
luokkien välissä käytiin katsomassa maisemia |
|
Roxie yritti vetää murun mereen |
|
maisemia meren ääreltä |
|
ryhmä rämä ja Roxien chihu-kaverit |
Torstaina odoteltiin luvattua hellettä ja ihmeteltiin, että kuinka aina niin aurinkoinen Hanko oli niin pilvinen paikka. Torstai-illalle ja perjantaille saatiinkin jo sitten paljon aurinkoisempaa. Halusin istua kuitenkin varjon puolella missä kaikilla muilla paitsi minulla oli sitten kylmä! Mutta kiltisti istuivat siellä kuitenkin :D
|
kisakatsomo varjossa |
|
tyylikkäät esteet ja ratsukko |
Hangon kisat ja sen ilmapiiri oli hieno kokemus. Jopa tuhannen autossa istutun kilometrin veroinen. Takaisintulomatkalla jouduttiin tekemään yksi ylimääräinen pysähdys, kun jouduimme Karjaatakin runnoneeseen myrskyyn. Aurinkoisesta Hangosta Lohjalle päin ajaessamme lähestyimme koko ajan todella mustaa pilveä. Hiljalleen ajettiin pilven alle, mutta edelleen takana paistoi aurinko. Mutta sitten alkoi sade ja raekuurot ja pian ukkonen. Näkyvyys oli pian nollassa ja monen autoilijan tapaan pysähdyttiin pientareelle odottamaan näkyvyyden parantumista. Aikamme saimme odottaa mutta sitten pääsimme jatkamaan matkaa. Matka tuntui takaisin päin lyhyemmältä kuin mennessä, mutta se johtui varmaan parin tunnin päiväunistani. Ei käynyt kateeksi murua, joka joutui ajamaan nuo kilometrit pääkipuisena.
|
hetki ennen myrskyä |
|
pysähdyttiin matkalla Mikkelissä |
|
matkan uuvuttama |
Mutta kotiin päästiin ja tänään on päiväsaunottu, vähä touhuttu pihalla ja huilattu auringon paisteessa. Vielä kun ponit liikutetaan niin voi rauhoittua huilaamaan vähän lisää! Huomenna Kunkkareihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti