perjantai 4. lokakuuta 2013

66. Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu



 Tammi, 2012
Sivuja: 550
Alkuteos: En helt annan historia


Kesän jälkeen olen ehtinyt lukea aika vähän: tälläkin hetkellä olisi hyvä lukea korkeintaan autokoulun oppikirjaa. Jokin aika sitten sain luettua loppuun Håkan Nesserin Kokonaan toisen jutun. Itse asiassa yli 500-sivuinen romaani tuli luettua alta aika yksikön. 

Kirja alkaa kun kuusi ruotsalaista viettää lomaansa Bretagnessa 2000-luvun alussa. Kaksi pariskuntaa ja kaksi sinkkumiestä lomailevat kauniissa maisemissa rennosti keskenään. Lomasta jää muistoksi vain vähän todisteita: muutamia valokuvia, akvarellimaalaus ja päiväkirja, jossa kesän tapahtumia kuvataan. Viisi vuotta myöhemmin anonyymin päiväkirjan kirjoittaja alkaa murhata seurueen jäseniä.

Samoihin aikoihin Gunnar Barbarotti on lähdössä naisystävänsä kanssa kauan odotetulle lomamatkalle syrjäiseen Visbyyhyn. Loma alkaa hyvin, mutta suunnitelmat muuttuvat kun Barbarotti avaa kaupungista mukaansa ottamansa postin. Avattu kirjekuori on vain alkua tuleville ja ajojahti alkaa!

En ole lukenut Barbarotti-sarjan ensimmäistä osaa Sukujuhlat, mutta se ei haitannut kakkososan lukemista. Kokonaan toinen juttu on taitavasti koukuttava rikosromaani, jossa hienostunut rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti yrittää jäljittää kirjeitä lähettävää sarjamurhaajaa. Tarina vei hyvää vauhtia eteenpäin ja Barbarotti on mielenkiintoinen hahmo rakastuneena poliisina.
"Tiedätkös", Marianne sanoi.  "Kun sinä puhut tuollaisia, minä melkein uskon rakastavani sinua."
"Onneksi... onneksi minä istun." Gunnar Barbarotti onnistui änkyttämään kieli ikeniin takerrellen. "Muuten...no, muuten minä varmaan pyörtyisin."

"Lukijan Nesser palkitsee heti kirjan alusta lähtien oletettavasti murhaajan päiväkirjamerkinnöillä, jotka on siroteltu Barbarottin tutkinnan lomaan aikajärjestyksessä."
– Eeva Vuortama, Ruumiin Kulttuuri 2012/3

"Håkan Nesser yllättää taas juonellaan Barbarotti-sarjansa toisessa suomennoksessa. Suorastaan vedättää. — — Barbarotti esiintyi ensimmäisen kerran kiinnostavassa Sukujuhlat -kirjassa, eikä Kokonaan toinen juttu jää yhtään heikommaksi esitykseksi."
– Tuija Yli-Lonttinen, Kainuun Sanomat 27.8.2012


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti