keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

2. Luminen aamu

Lunta tulla tupruttaa, ja pitää lähteä viemään heposia ulos. Mutta ennen sitä aamutunnelmia.
Ollaan oltu nyt viikon verran maalla. Kumppanin ja lasten lomat loppui alkuviikosta ja olen ollut päivät täällä kotivahtina Roxien kanssa. Väsymystä ja ärtymystä havaittavissa monelta suunnalta, kun totuttelu arkirytmiin on vielä kesken. Jopa koira on aivan uupunut.

Talo on jätettävä kuntoon, kun lasten isä tulee huomen illalla kotiin, ja me siirrymme kaupunkiasuntoon. Suurin osa hommista on kyllä jo alta pois, kun eilen siivoilin.

Lapset ovat ihania, mutta kahden keskinen aika kaupungissa on erittäin tervetullutta. Niistä hetkistä saa aina voimaa elämään ja arkeen. Parisuhteen lisäksi elämään tuo puhtia kuntosali, missä mieluiten käyn BodyCombatissa. Siellä saa purkaa esim. mielipahaa/ahdistusta ja huonollakin mielellä mennessä tekemisestä ja ohjaajalta saa positiivista energiaa päivään.

BodyCombat LesMills

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti