maanantai 17. kesäkuuta 2013

43. Kavioiden kopsetta

Käytiin keskiviikko-perjantai reissussa. Ollaan pitkin kevättä kuntoutettu kisaponia hokinreikäpotkusta, ja lähdettiin nyt Ypäjälle kisoihin katsomaan mitä polvi kestää. Ponin polvi kesti hyvin, mutta matkaajien takamukset ja lonkat olivat kovilla. Molempiin suuntiin mennessä matkaan kului aikaa 6,5 - 7 tuntia. Välillä pysähdyttiin vessareissuille, ja vietiin ja haettiin nuorimmainen lapsi Varkaudesta. Venla meni ponilla kolme luokkaa, joista kotiintuomisina oli 90cm:n tyyliluokan viides sija! Onnea vielä Venlalle ja Nasulle!

Roxie oli kisoissa mukana ja saikin kisoissa itselleen paljon seuraa. Eniten vietettiin aikaa chihuahujien Vilman ja Sissin kanssa. Tavattiin myös hoffi, mäyräkoira ja kolmas chihuahua, millä oli juoksut eikä se ollut ihan seurustelevalla tuulella.

matkalla Ypäjälle paparazzit istuivat takapenkillä
Ypäjän reissun jälkeen oltiin yö kotona, ja lähdettiin mökille nakkimurun ja Roxien kanssa. Itse asiassa juhlittiin Roxien kaksivuotis-syntymäpäivää: oltiin ostettu Ypäjältä Roxielle lehmän nilkkaluu. Lauantai-iltana Roxie ei paljon meistä välittänyt, kun jauhoi luuta. Loppuillan ja sunnuntain tehtävänä olikin sitten luun kätkeminen ulos. Jostain koirilta vaan selkäytimestä tulee vietti piilottamiseen: oli se kyllä vähän epätoivoisen näköistä, kun koira etsi jonkun valmiin syvennyksen ja sitten kuonolla yritti siirtää maata tai lehtiä luun päälle.
Sunnuntai-iltapäivänä lähdettiin käymään Suonenjoella raveissa. Aikataulu oli aika tiukilla, mutta onneksi ehdittiin paikalle ennen lähdön alkua. Menimme katsomaan Katrin isän ja Venlan yhteisomistuksessa olevan hevosen juoksua. Oli mukavaa olla paikalla, kun Olli tuli toiselle sijalle!
Olen ajanut Mr. Dumbledoren äidillä
 
Hevonen / Ohjastaja
Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1.
7
18,3
33
500 €
2100:7
2.
5
18,5
35
250 €
2100:5
3.
3
18,7
32
150 €
2100:3
4.
2
19,5
114
100 €
2100:2
5.
6
21,0
147
50 €
2100:6
6.
4
22,2
x
803
2100:4
7.
10
23,2
1446
2100:10
1
hll
103
2100:1
9
k
602
2100:9
8
Poissa
2100:8


15,5/Staccato Candy 16,5 18,5 19,0 (hippos.fi)
Maanantai-aamuna heräsimme mökillä herätyskellon sointiin ja pakkasimme auton aamukahvit juotuamme. Ajoimme suoraan maalle katsomaan nuorimmaisen lapsen perään, kun lasten isä on vielä töissä ennen lomien alkamista. Hevoshommista ei vaan tunnu saavan tarpeekseen, niin lähdimme murun kanssa ratsastamaan poneilla. Minä menin Annylla satulan kanssa ja muru Nasulla ilman satulaa. Kierreltiin maastossa ja käytiin kahlaamassa läheisellä rannalla. Roxie juoksi ahkerasti mukana, vaikka olikin välillä läkähtyä. Sää ei ollut kuuma - päinvastoin välillä satoi vettä - mutta kesäsää uuvuttaa Roxien helposti. Tytöt pärjäsivät sisällä kotona ratsastusreissun ajan katsoen Ice Age 4:sta.
kotiin on palattu ja eiku heppahommiin
alkukesän aikana olen harjoitellut ilman satulaa ratsastamista, mutta nyt oli mukava laittaa satula


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti