tiistai 2. huhtikuuta 2013

11. Kevät ei tulekaan

Pääsiäinen meni maalla kumppanin kanssa hiljaisuudesta nauttiessa. Ihana sää ja ihanaa seuraa! Nyt kun palataan arkirytmiin, niin tultiin kaupunkiin ja rupesi mietityttämään, että minkä aikaa päästään vielä ajamaan Vaajasalon jäätietä. Onneksi on yöpakkasia ollut ja ilmeisesti jatkuvat vielä, niin vielä tie on hyvässä kunnossa. Helpottaa arkea todella paljon! Kevät on oikein tervetullut muuten, mutta yöpakkasia toivotaan vielä vähäksi aikaa.

Loma-ajalta lisää asiaa tulossa: mm. tallinsiivous -ennen ja jälkeen -kuvat sekä pilkkimisreissu, missä paras saalis oli tennispallo!?

Hieman keväisiä eläinkuvia -->


Kavioeläimetkin ovat saaneet nauttia auringonpaisteesta. Päiväheinät saatuaan eläimet ovat kovin unisia ja rupeavatkin usein päiväunille.

Ryhmän uusimman tulokkaan pitää pitää vahtia, ja saa huilata vasta viimeisenä

Nakki-poni on jo muutaman kerran luopunut toppaloimesta ja nauttinut auringosta kokonaisvaltaisesti

Anni pystyy seuraamaan auringonvaloa tai menemään halutessaan varjoon ollessaan vapaana pihalla

Myös sisällä oleville eläimille uni maistuu

Kissat ovat asuttaneet tyttöjen sänkyä, sillä aikaa kun lapset ovat olleet reissussa. Sängyt ovat sen verran karvoissa, että joudutaan vielä petivaatteiden vaihtoon, ennenkun tytöt tulee kotiin.


Roxie auttaa itsensä uneen unilelulla. Roxiekin nauttii auringosta, ja on alkanut viihtyä yhä enemmän ulkona ja mm. nukkuu etuoven terassilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti